Skip to content

Synnytyskertomus, ensimmäiset kuvat ja nimet!

14.11.2010

Bessie on hyvin suojelevainen pentuja kohtaan eli pistää päänsä pentujen päälle. Yksittäisiä otoksia pennuista ette siis vielä näe. Kunhan näen, että pentujen paino lähtee hyvin nousuun, niin sitten uskallan pentuja nostella pentulaatikosta muutenkin kuin punnitusta varten.

Kirjoittelen teille (ja itselleni muistiin) hiukan kertomusta siitä miten kaikki meni. Bessien lämpö oli kello seitsemältä aamulla 36,8. Bessie oli oma itsensä ja ruoka maistui. Puolenpäivän tienoilla se alkoi hakeutua omaan rauhaansa ja viihtyi siellä pitkiäkin aikoja. Viiden aikaan oli jo hiukan levottomampi, mutta ensimmäiset läähätykset olivat vasta kahdeksan aikaan illalla. Läähätystä tuli muutenkin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla, Bessie tuntui tietävän mitä on tekeillä. Petaamista oli kahdeksan jälkeen jonkun verran.

Yhdeltätoista siirryttiin Bessien kanssa kodinhoitohuoneeseen pentulaatikon äären. Oman patjani virittelin kodinhoitohuoneen lattialle, mutta Bessie pyrki sen alle. Kun sikiövettä alkoi tihkua, päätin parhaaksi nostaa patjan pystyyn. Bessie kun mieluiten olisi synnyttänyt varmaankin minun sänkyyni :o).

Puoli yhden aikaan huomasin ensimmäiset supistukset. Aloin odotella pentua pian saapuvaksi, mutta vasta reilun tunnin supistukset saivat aikaan sen, että ensimmäisen pennun pussi pilkisti. Ja kirjaimellisesti pilkisti. Se kävi supistusten aikana hiukan ulkona, mutta vetäytyi taas takaisin. Muistan lukeneeni, että jos pentu jumittuu synnytyskanavaan yli 15 minuutiksi, pitäisi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Eikun soittamaan eläinlääkärin päivystysnumeroon, joka kertoi eläinlääkäripäivystyksen olevan Koira-Kissaklinikalla ja numero on tämä. Soitto siihen numeroon, joka antoi kolmannen numeron, johon pitäisi soittaa! Ymmärrän kyllä, että tämä karsii ns. turhia soittajia, mutta jos olisi tosi kyseessä, jokainen ylimääräinen soitto veisi arvokasta aikaa hoidolta.

Ennen kuin ehdin soittaa tuohon kolmanteen numeroon, pentu tuli taas hollille supistuksen myötä ja vetäisin hanskat nopeasti käteeni ja sain kuin sainkin pysyvän otteen pennusta, joka rikkoi sikiöpussin. Pentu oli tulossa jalat edellä ja aika usein silloin jos kyseessä on ensimmäinen pentu, joudutaan antamaan vetoapua. Vihdoin pentu saatiin maailmaan klo 01.35. 1. Pentu oli tyttö, väriltään valkoinen-soopeli. Painoa 182 g. Puolikas maski oikealla puolella ja vasemmassa silmässä kajaalit. Koska pentu päätti pilailla kanssani, saa pentu nimeksi Pitmywits Just Kidding. Kutsumanimeksi annan Kidi.

Toinen pentu syntyikin sitten nopeasti ensimmäisen jälkeen klo 01.40. Tämä pentu oli uros valkoinen-soopeli täysmaskilla. Pojan paino oli 184 g. Koska väriä on kaksin kappalein, tämän uroksen nimeksi tulee Pitmywits Just Us Two. Kutsumanimenä Justus

Kolmas pentu tuli jälleen jalat edellä, joten sitä saatiin hetki odotella, mutta toinen tyttö syntyi 02.20. Tällä tytöllä on myös oikealla puolella päätä valkoinen-soopeli harlekiini + ainoana väriä myös pään ulkopuolella eli häntä/lantiolaikku. Painoa tytöllä oli 194 g. Tämä tyttö roikkui Bessien nisässä kiinni kaikin voimin vaikka mikään raaja ei ylettänyt maahan, kun Bessie punnersi neljättä pentua maailmaan. Tästä syystä kutsun tyttöä Justiinaksi ja rekisterinimeksi tulee Pitmywits Just In Time.

Selvästi tunsin edelleen möykyn, kaksi Bessien mahassa, mutta mitään ei tapahtunut ja Bessie alkoi hoivailemaan pentuja ihan rauhassa. Tässä kohtaa pidettiinkin sitten luova tauko ja itse en oikein tiennyt olisinko uskaltanut nukkua vai en. Neljäs pentu, toinen poika syntyikin sitten klo 4.40. Pojalla on sisarustensa tapaan valkoinen-soopeli väritys ja harlekiini oikealla puolella. Koska tämä poika osasi odotuttaa itseään, nimeksi tulee Pitmywits Just A Moment. Kutsumanimi vielä avoin.

Viidennen pennun tuloa ennen ehdin sammahtaa hetkeksi patjalle ja heräsin, kun pennun pää oli jo ulkona. Tämä viides pentu oli suurin pentueesta, tricolor-värityksinen tyttö. Tytöllä harlekiini sisaruksistaan poiketen vasemmalla puolella. Koska tämä pentu erottuu soopeleista sisaruksistaan selvästi, tulee nimeksi Pitmywits Just Look At Me. Kutsumanimi vielä avoin.

Kuten huomaatte, pentujen teemana on Just, koska pentujen isä on Snow Winds Just One Look ja minullahan kaikki pentueet saavat jonkun sanan, jolla kaikkien nimi alkaa, tämä tuntui luonnolliselta.

Nyt alkaa uni painamaan silmiä, joten loppuun ne lupaamani kuvat.

Vasemmalla tyttö Just Look At Me, keskellä tyttö Just In Time ja oikealla poika Just Us Two 

Mainokset
12 kommenttia leave one →
  1. 14.11.2010 21:24

    Onnea hienosta pentueesta!! :)

  2. Kaija permalink
    14.11.2010 21:29

    Kiva kuulla teistä! Suloiset kuvat pikku perheestä!

  3. Satu 6 Juhani permalink
    14.11.2010 22:28

    Wautsi vau, upean näköinen perhe!! Onnittelut upeasta perheestä!!

  4. Rauni permalink
    14.11.2010 22:43

    Ihania nimiä olet heille jo keksinyt! Tuon trikkis tytön (Pitmywits Just Look At Me) kutsumanimi voisi olla Mimmi (tuli vaan ekana mieleen) :). Hienoa että kaikki on sujunut hyvin ja Bessie on pennuilleen jälleen hyvä mamma.

  5. Taina ja Masa permalink
    14.11.2010 22:50

    Onnea vielä kerran! Ihanat nimet jo kaikilla! Masa ehdotti Just A Momentille kutsumanimeksi Jamo :)

  6. 15.11.2010 08:36

    Onnea ihanista pikku penneleistä ja loistavalle mammalle rapsutuksia!!

  7. 15.11.2010 10:57

    Isot onnittelut myös multa! sori kun en soitellut takaisin eilen, oli velvollisuuksia hoidettavana.

    Ihanaa että synnytys meni hyvin! Rapsuja pikku penneleille ja Bessielle!

  8. 15.11.2010 14:15

    Onnittelut pennuista!! :)

  9. 15.11.2010 15:21

    Onnittelut pennuista =)

  10. anna permalink
    15.11.2010 18:07

    aah, miten pieniä vauvoja!! Peppi on saamistamme kommenteista päätellen kasvanut jo isoksi tytöksi, joten tulee heti vauva kuume;) Ihania eka päiviä pentujen kanssa!:)

  11. 15.11.2010 20:17

    Ihanat vaavat <3 Onnittelurapsutukset Bessielle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s