Skip to content

Peppi ensimmäisessä näyttelyssään!

8.8.2011

Ei olisi Pepin näyttelyura hienommin voinut alkaa! Peppi räjäytti potin totisesti Kuopion KV-näyttelyssä:
ERI/1 SA PN1 SERT VSP ja vielä kaupan päälle ROP-juniori!

Kyllähän minä tiesin, että Peppi on upea ilmestys, mutta en villeimmissä unissanikaan osannut odottaa tällaista jackpotia ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä! Kiitos Annalle, että vei Pepin näyttelyyn ja on kouluttanut sen niin hienosti. Iso kiitos Nikolle trimmauksesta ja Annelle Pepin esittämisestä alkuerien aikana. Olisinpa ollut itse paikalla :)
Kuvaaja Kaija Kangas


Seuraava PMW-pentue tulee Pepille ensi vuonna, jos terveystarkastuksissa kaikki on kunnossa. Pepiltä tullaan kuvaamaan myös lonkat perus silmä- ja polvitarkastuksen lisäksi. Näistä suunnitelmista lisää sitten loppuvuonna ;)

Tämä on kyllä kasvattajalle niitä karkkipäiviä, joita tulee harvemmin, mutta jotka piristävät päivää kummasti. Viime viikkoa varjosti se, että Bessien Jessi-tyttö siirtyi kokonaan Satun ja Juhanin omistukseen purentavian vuoksi. Tämä on kasvatuksen ikäviä puolia eli vaikka kuinka tutkit sukutauluja, sieltä putkahtaa jotain täysin odottamatonta. Jessillä on kuitenkin maailman paras koti ja se ettei sitä käytetä jalostukseen ei vähennä yhtään Jessin arvoa lemmikkinä ja parhaana ystävänä <3 Lucas ainakin rakastui leikkikaveriin ihan täysin :)

Mainokset
3 kommenttia leave one →
  1. Kaisa permalink
    8.8.2011 10:30

    Isot onnittelut SERTistä ja VSPstä! Peppi on ihana!

  2. 9.8.2011 00:37

    Paljon onnea kasvatin hienosta debyytistä Kuopiossa :)
    Ikävää tuo Jessin purentavika, mutta näitä joskus tulee………purenta tai joku muu terveysasia :(

  3. Taina ja Masa permalink
    10.8.2011 12:14

    Nythän niitä SERTejä alkaa ropista! Onnea kovasti kaikille asianosaisille! Peppi on kyllä kaunis tyttö!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s