Siirry sisältöön

Tulevia ja menneitä juttuja!

25.10.2011

Oikeesti, mä en ymmärrä miten nuo muut kahden pienen lapsen äidit ehtivät päivittää blogiaan vähintään kerran viikossa. Minä ehdin avata koneen ehkä kerran viikossa, muuten tarkastan sähköpostit ja facebookin kännykällä. No tai siis älypuhelimella ;)

Tiivistetysti tapahtumia eli Bessien kanssa kisattiin ekat kisat kolmosissa ja vaikka radat olivat haastavia, siellä oli ihan kivoja toivonpilkahduksia ja en sentään itkien joutunut lähtemään radalta pois vaan päästiin molemmilla radoilla ihan maaliin saakka. Nyt sitten tuli pieni tauko juoksujen muodossa, mutta marraskuussa taas palataan kisakentille.

Syyskuussa meillä oli kasvattitreffit ja tosi kivasti kasvatteja olikin paikalla. Ensimmäisät Pure-pentuetta edusti Ava, toista Apple-pentuetta Pate, Peppi ja Jaffa. Viimeisimmästä Just-pentueesta paikalla olivat Rio, Jessi, Kidi ja Justus. Tosi iso kiitos kaikille mukavasta päivästä! Jokainen oli kyllä todella lupaava agilitykoiran alku! Kuvat olivat sen verran tärähtäneitä eikä minun kamerani pysynyt mukana vauhdissa etten niitä nyt tänne sitten linkittele :)

Lokakuun alussa lähdin sitten Erkkariin turistiksi. Erkkarissa ainoastaan ihanainen Rio esiintyi EH:n arvoisesti. Se tyttö on kyllä sulava liikkuja ja kantaa itsensä hienosti. Rion ensimmäinen näyttely vähän aikaisemmin meni loistavasti ja Rio sijoittui heti PN-kehässä (PN4)! Törmäsin myös Pepille sulhaseksi suunnittelemaani urokseen. Haastattelin uroksen emäntää vähän tarkemmin ja se vahvisti sitä, mitä olin jo Anjalta kuullutkin. Pepin hienojen terveystulosten vahvistuttua (silmät ok, polvet 0/0 ja lonkat A/A) soittelin ja sovin sitten Cassun jalostuskäytöstä Cassun toisen omistajan, Merjan, kanssa. Eli nyt se on sitten sovittu! Peppi treffaa seuraavista juoksuista (jos alkavat joulukussa) komean Cassun, Tallitontun Ylipäällikön.
Päivittelen kotisivuille tiedot, kunhan taas löydän hetken!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s