On ne vaan niin suloisia

Silmät sitten aukesivat kaikilta aikanaan, Rääpäle piti silmiä kiinni pisimpään. Kuulotkin tuntuvat kaikilla jo pelaavan, mutta melko valikoivasti. Kohta ei pääse pentuhuoneeseen enää hiipimään vaan heräävät pienimpäänkin rasahdukseen. Kovin kilttejä ovat kaikki vielä, yöt nukutaan hienosti ilman mutinoita. Kolmelle pennulle puuttuu vieläkin koti muutaman muutoksen vuoksi, mutta uskon vahvasti, että näille pennuille ne oikeat koditJatka lukemista ”On ne vaan niin suloisia”

Pennut kasvaa ja kehittyy

  Pennuille kuuluu hyvää ja pikkuiset kasvaa kovaa vauhtia. Kokoerot ovat kyllä aika isot, kun pikku-Korppu on reilut 300 g ja Mössi jo yli 550 g :) Mössi tuntuu olevan aina parhailla apajilla ja Korppu jää huonommille paikoille. Olenkin sitten alkanut Mössiä nostelemaan pois ja Korppua tilalle. Tänä aamuna Mössin silmät olivat jo puoliksi aukiJatka lukemista ”Pennut kasvaa ja kehittyy”

Saanko esitellä…

Nyt kun pentulaatikon meno on rauhoittunut alun ongelmien jälkeen, niin on aika esitellä pentuset. Bessien maidonnousu oli siis hyvin hidasta ja kolme pientä menetti aika paljon painoa, Rääpäle eniten ja sitä ruokin myös lisämaidolla. Nyt maitoa riittää ja painot nousee kohisten. Korppu-tyttö on pienin edelleen n.200g painollaan, Mössi on jo pitkälti yli 300g. Pentujen erilaisetJatka lukemista ”Saanko esitellä…”

Pennut ovat täällä <3

Eilen illalla kymmenen aikaan lämmöt laskivat alle 37 ja ensimmäinen pentu näki päivänvalon 27.8. klo 8.50. Tyttö saikin sitten nauttia useamman tunnin yksinäisyydestä ja loput 5 veljeä haettiin eläinlääkärin kautta. Onneksi pelkkä oksitosiinitippa riitti! Pentuja tuli siis 1 narttu ja 5 urosta. Pojista kaksi on todella värittyneitä, yksi melkein valkoinen ja pari jotain siltä väliltä.Jatka lukemista ”Pennut ovat täällä <3”

Melkoinen masu!

Ultran jälkeen Bessien masu on tehnyt melkoisen kasvupyrähdyksen. Tuntuu, että maha kasvaa sentin muutamassa päivässä ja painoakin on tullut jos sen verran paljon, että alan itse epäillä olisiko mahassa sittenkin enemmän kuin viisi. No eipä tässä mene kuin pari viikkoa enää! Lenkkihalut on selvästi vähentyneet ja vauhti muutenkin hidastunut. Lauantaina päästin Bessien vapaaksi metsässä jaJatka lukemista ”Melkoinen masu!”

Bessielle pentuja elokuun lopussa!

Kävin tänään Bessien kanssa ultrassa ja masussa köllötteli ainakin neljä, ehkä jopa viisi-kuusi pientä pentua. Pentujen odotetaan syntyvän elokuun viimeisellä viikolla. Isänä pentueelle on Jalo, Scotstyles Paso Doble. Loistavalla luonteella ja toimintakyvyllä varustettu komea nuori mies. Jaloon päädyin koska sillä on emänä Tuuren sisko Frida. Tuure ja Frida saapuivat Suomeen viitisen vuotta sitten ja TuurenJatka lukemista ”Bessielle pentuja elokuun lopussa!”

Kootut kuulumiset

Huhhuh, kylläpä on ollut blogissa hiljaista! Taas lupaan ja vannon, että nyt yritän päivittää blogia edes kerran kuussa *grin* Agility Bessien kanssa ollaan agilityä harrastettu edelleen noin kerran viikossa. Enemmän tarttis treenata, mutta päivät eivät vain anna myöden. Iltaisin hallissa on tietysti treenejä, mutta viikonloppuna voisi yrittää käydä treenaamassa, mutta jotenkin sitä on viikonloppuisinkin löytynytJatka lukemista ”Kootut kuulumiset”

Poissa on ystävä

Viime päivät päässäni on soinut Niin kaunis on maa. Viime lauantaina nukkui pois ystävä, Bessien kasvattaja Taija, pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Kiitos Taija kaikesta avusta, ajasta, ohjeista ja ennen kaikkea ystävyydestä. Kiitos Bessiestä. Lepää rauhassa, nyt kaikki on hyvin. Minulla on sinua ikävä.  

Agiliitoa ja kuvia

Pitkästä aikaa päivittelen kuulumisia ja tällä kertaa vain ja ainoastaan omien koirien kuulumisia :) Bessien kanssa kisattiin agilityssä lauantaina ja vaikka ei nollia tullutkaan, alan olla tyytyväisempi ratoihin. Ei turhaa häsäämistä vaan ihan hyvää ohjaamista. Kunhan se viimeinen kliksahdus tapahtuisi päässä, voisi niitä nollia tullakin :) Bonollekin kuuluu hyvää. Oltiin Bonon kanssa trimmauskurssilla ja kerrankinJatka lukemista ”Agiliitoa ja kuvia”