Pennut ovat kaikki tuplanneet painonsa ja kasvavat muutenkin hienosti. Muutaman päivän sisään ensimmäiset avaavat jo silmiään. Peppi on käynyt tänään hiukan pidemmällä lenkillä jo (n.15 min) ja pääsi viikonloppuna leikkimään naapurin Ippe-russelin kanssa. Ollaan myös alettu harjoittelemaan kuiskaa-temppua sillä tuloksella, että löysin palkaksi käyttämääni nuggettia korvasta! Muutama kuva viime päiviltä ja pieni videonpätkä pentujen aiheuttamastaJatka lukemista ”Who is who?”
Kirjoittaja-arkisto:Katja Nyman
Pennut viikon vanhoja!
Tänään pennut täyttivät yhden viikon. Viikossa on tapahtunut paljon ja seuraavalla viikolla tapahtuu vielä enemmän! Pennut ovat löytäneet jalkansa ja pentulaatikossa ryömitään melkoista vauhtia. On aika söpöä katsottavaa. Ja vaikeuttaa kuvaamista vielä enemmän! Pentuvälitykseen olen nyt pistämässä ilmoitusta, en ole pitänyt sen kanssa mitään kiirettä. Eli kaksi tytöistä etsii edelleen rakastavaa kotia! Tähänkin pieni mainintaJatka lukemista ”Pennut viikon vanhoja!”
Laihoista rotista pulleiksi marsuiksi
Pennut kasvavat ihan silmissä, kirjaimellisesti! Painot nousevat 20-35 grammaa/päivässä eli maitoa riittää! Mette on isoin, mutta ei muutkaan kaukana tule. Pojat ovat varattuja, tytöistä 1-2 on vielä vapaana! Pennuilla on jo vankka faniklubi ja suurin fani on tuossa alimmassa kuvassa pentulaatikon reunalla roikkumassa. Olisi siellä jatkuvasti, jos vain saisi! Bessiekin mielellään pentuja tuntuisi hoivaavan, muttaJatka lukemista ”Laihoista rotista pulleiksi marsuiksi”
Introducing Show-litter…
Pitmywits Show Must Go On – ”Musti” Pitmywits Show Who’s The Boss – ”Pomo” Tytöt – Girls Pitmywits Show True Colors – ”Trudy” Pitmywits Show Me The Money – ”Mani” Pitmywits Show Your Mettle – ”Mette” Pieni selitys nimistä eli Show Must Go On tulee tietysti siitä, että Musti oli ensimmäinen ulos tullut pentu.Jatka lukemista ”Introducing Show-litter…”
Täällä ne nyt ovat, jännitysnäytelmä päättyi onnellisesti
Peppi päätti hautoa pentuja pitkään ja hartaasti ja aloitti avautumisvaiheensa keskiviikkona, 61. päivän, iltana klo 21. Eka yö vietettiin sitten jo pentuhuoneeksi muutetussa kodinhoitohuoneessa, mutta mitään kiirettä Pepillä ei ollut. Vasta torstaina kolmen jälkeen alkoi supistuksia tulla ja 15.38 oli ensimmäinen tricolor-uros maailmassa. Toinen uros, valko-ruskea, tuli sitten 10 minuuttia myöhemmin ja klo 16 vieläJatka lukemista ”Täällä ne nyt ovat, jännitysnäytelmä päättyi onnellisesti”
Jännitys tiivistyy
Eilen ajelin säätä uhmaten Nokian ABC:lle hakemaan mammaraisen meille. Yö oli levoton, mutta lämmöt edelleen korkealla eli odotellaan! Masu on iso, mutta hyvin Pepin jalka vielä lenkillä nousee :) 21.2. päivä 60: ei merkkejä, hiukan väsyneempi Peppi on tänään ollut mutta kuuluu asiaan. Odotellaan!
Pepin iso maha, päivä 49 (10.2.)!
Pepin masu kasvaa, agilityä ja kasvattien kuulumisia
Pepin raskaus on nyt päivässä 37 ja kun ETA (estimated time of arrival) on päivän 61 tienoilla, yli puolenvälin ollaan jo. Mama-to-be ottaa elon jo hyvin rauhallisesti :) Sijoituskoti Pepin narttupennulle on vielä löytymättä, joten jos sellainen kiinnostaa, otahan yhteyttä! Kuva Anna Virta Bessien pennuista Justus tosiaankin esiintyi viime viikonloppuna Turun näyttelyssä. Arvosanaksi Justus saiJatka lukemista ”Pepin masu kasvaa, agilityä ja kasvattien kuulumisia”
Peppi day 37 – photo Anna Virta
Pepin ultra….
…näytti, että masussa elelee vähintään 4 pientä parsoninalkua. En millään malttaisi odottaa, että näen kuinka suloisia pieniä Peppi ja Cassu saivat aikaiseksi, mutta muutama viikko pitäisi malttaa. Pentuja on kysytty todella paljon ja kiitos kaikille mielenkiinnosta! Katsotaan nyt mitä sieltä syntyy ja ketkä ne onnelliset perheet sitten ovatkaan. Pennun sulotuoksua saan haistella huomenna, kun minunJatka lukemista ”Pepin ultra….”


